Sivut

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Ihanaa paperia!



Quilling-kuvioiden teko lähtee ohuista paperisuikaleista, ja nuo suikaleblokit jo itsessään ovat mahtavan näköisiä. En ole löytänyt näitä Suomesta ja ilmeisesti olen valittanut asiasta riittävästi ystävilleni, koska tuliaisiksi maailmalta tulee paperisilppua :)

torstai 25. lokakuuta 2012

Rokimpi prinsessa

Jostain syystä tekeleistäni tulee usein kovin hempeitä ja kukkaisia, vaikka oma väripalettini sisältää lähinnä mustan eri sävyjä. Joten ihan tekemällä tein kerrankin vähän tummemman kortin. Hankin kesällä silikonileimasinsetin, jossa on mm. aakkoset, ja oli kyllä hintansa väärti. Pidän leimatuista teksteistä ja nyt kun sisällönkin voi päättää itse, vain mielikuvitus on rajana.

Hello Kitty

4-vuotias tyttäreni on ihastunut Hello Kittyyn kumppaneineen, joten päätin yrittää jotain aiheeseen liittyvää. Vetäisin asetelman täysin hatusta, enkä ole siihen tyytyväinen, mutta kävi tämä harjoittelusta. Tyttö oli kuitenkin innoissaan <3

Paperisia herkkuja

Pidän myös leipomisesta, joten halusin kokeilla syötävän söpöjen kuppikakkujen askartelua. Leivonnaisten taustalle piti saada polka dot -paperia ja kun sellaista ei sattunut askarteluhetkellä olemaan, sekin piti tehdä. Tein rei'ittäjällä kasan vaaleita ympyröitä, jotka liimailin pinkille pahville - hullun hommaa, mutta pinkkiä polka dot -paperia oli saatava!



Kukkia

Kesällä syntyy kukkakortteja kuin itsestään. Tässä viime kesän tuotoksia, violetin ja hopean sävyinen kukkakortti. Taustana käyttämässäni paperissa oli niin herkullisia pitsikuvioita, että oli ihan pakko lisätä pienen pieniä helmiä koristeeksi.
 

Quilling vei mukanaan

Löysin paperifiligraanin eli quillingin ollessani äitiyslomalla. Pää huusi haasteita, mutta niiden piti olla sen laatuisia, etteivät keskeytykset haittaa. Jossain askartelukirjassa näin upeita quilling-töitä, jonka jälkeen alkoi armoton tarvikkeiden metsästys. Tilasin valtavan paketin kaikenlaista brittiläisestä nettikaupasta (http://www.jjquilling.co.uk) ja jäin innolla odottamaan. Ja siitä lähtien kun lähetys saapui, on syntynyt kortteja, tauluja, koristeita. Hirvittävästi on vielä opittavaa, mutta mikäs sen mukavampaa :)